in memoriam
kun itsepäinen emäntä vihdoin innostui juoksuradan laitaan, sitä(kään) ei pidellyt mikään. iidan juostessa radalla pupun perässä emäntä bongaili kiinnostavia koiria ja tulevia pentueita (lisäähän tätä huvia oli saatava!!).
sillä seurauksella laumaan liittyi peppi. hartaasti toivottuna ja odotettuna, tähtäin nyt ihan oikeasti juoksijaksi. pentulaatikosta asti pepin kanssa treenattiin kohti rataa, kotona ja pentueen yhteisissä tapaamisissa. ”ihan oikeasti”, kasvattajien avustuksella ja nyt jo hieman omaakin kokemusta omaavana.
vaan kohtalo päätti toisin. eipä tullut pepistä ratajuoksijaa. sen sijaan tuli rakas kotikoira ja treenikaveri iidalle. hmmm.. ja pakko lisätä: mm. persoonallinen kodinsisustaja.
sattui nimittäin iso, paha vahinko eräänä kauniina keväisenä perjantaina. silloin, kun liki 100 000 suomalaista kerääntyi espalle juhlimaan suomen ensimmäistä (ja viimeistä, toim.huom.) euroviisuvoittoa. tutulla niityllä, iloisissa arkileikeissä sattui kohtalokas kuperkeikka: pepiltä murtui kahdesta kohtaa niska. maailman vahvin whippettyttö selvisi ihmeen kaupalla hengissä, vaikkei sen olisi pitänyt radiologisten löydösten perusteella olla mahdollista. siitä kiitos kaikkien pienten eläinten suojelijalle sinne jonnekin!
nyt mennään kovaa vaan vapaissa harjoituksissa, eli metsässä ja pelloilla iidan kanssa. treeneissäkin joskus käydään, koska peppi rakastaa ratajuoksua pupuineen, siihenhän se on ehdollistettu pienestä pitäen. kilpailemisen peppi jättää suosiolla terveniskaisille tikkujaloille. jos lähtö joskus sitten tulee saappaat jalassa, se tapahtukoon luonnollisemmissa olosuhteissa.
joulukuu 19, 2007 at 6:21 ip
Peppi on ehdottomasti yks kauneimmista olennoista tän maan päällä. Oon useamman kerran käyny Sökövintin sivuilla ihan vaan kattelemassa sen kuvia. Pentuja sillä ei sitten varmaan koskaan tehdä, ku ei siitä juoksupuolesta tullu mitään. Harmillinen juttu. On se niiiiiin kaunis koira.