aurinkoisia kevätpäiviä ja piikki pyllyssä
ihanassa keväisessä paisteessa on ollut aivan mahtavaa ulkoilla. tikut leikkivät omalla pihalla ahkerasti ja kavereiden kanssa on myös ulkoiltu. alla lennu-kelpie näyttää saavan kyytiä sinnalta ja myyltä. tosiasiassa se näyttää tietä pienille.
peppipolo koki taas kovia. tänä aamuna huomasin sen kankussa ammottavan reiän. tietenkin vasta kun aamuruuat oli jo popsittu parempiin suihin, eli nukutus ja haavan ompelu ei enää tullut kyseeseen. olin aivan äimänkäkenä tapahtuneesta. yöllä ei kuulunut mitään ylimääräisiä ääniä, eivätkä tytöt edes tappelisi kotioloissa toisiaan haavoille. ainakaan keskellä yötä, ilman mitään ärsykkeitä. pienen salapoliisityön jälkeen pahoinpitelyn pääepäillyksi jäi olohuoneen “koiratuoli”. se on palvellut jo kolmannessa koirapolvessa ja on erityisesti pepin suosikki. tuolin puiset käsinojat on hieman pureskeltu (kolmessa koirapolvessa), mutten koskaan ole tajunnut tuolia vaaralliseksi. sitä se kuitenkin oli (huom. imperfekti) ja pee on ilmeisesti asentoa vaihtaessaan jäänyt johonkin puusäleeseen kiinni. seurauksena palkeenkieli ja 5 sentin kolikon kokoinen reikä ihon läpi. ompelu ei enää siis ollut mahdollista ja ihon liikkuvuus ja lihaskudoksen läheisyys ei suosinut myöskään liimausta. eli nyt suihkutellaan haavaa, syödään metacamia ja otetaan iisisti. onneksi luonto parantaa ja haava on jo alkanut umpeutua mallikkaasti.

ps. takinkääntäjätuoli on nyt manan mailla, r.i.p. kiitos uskollisesta palveluksesta.




maaliskuu 20, 2009 at 1:47 ip
rapsut pipikaakalle. parane pian pieni epäonninen mustikka!
maaliskuu 23, 2009 at 6:06 ip
Siskolikalle pikaisia paranemisia… älä nuole haavaa!!!
t. Hemmo + Larsvintin poppoo
maaliskuu 23, 2009 at 6:54 ip
Pikaiset paranemiset PipiKaakalle, todella pieni epäonnen lapsi.