*bling*

bling.jpg piipahdimme jälleen maanantaina spa aptuksessa. kyseessä oli toinen visiittimme. otimme tällä kertaa altaan viidelle, eli heidiä lukuunottamatta päätimme kaikki antautua virvoittavan veden syleilyyn. tosin ak ei ollut moiseen varsinaisesti varautunut, joten uiskentelu tapahtui märkä t-paita tyyppisesti. peppi oli altaassa jo aivan kuha ja haki vesileluja kuin vanha noutaja.lelut osoittautuivat loistomotivaattoreiksi! tosin muut tikkuset innostuivat sprinttailemaan allasalueella niiden kanssa, mikä oli arvatenkin erittäin epätoivottavaa. onneksi ei sattunut vahinkoja. vastedes pitää jakaa koirat kahden ryhmiin ja pitää muut kiinni.iida ja nokko tarvitsivat vielä hoitajatermein runsaasti apua ja ohjausta. ts. ne kirjaimellisesti napattiin vauhdista kiinni ja nostettiin määrätietoisin ottein veteen. täytyy sanoa, että uintitekniikka molemmilla osoittaa kehittymisen merkkejä. ne eivät enää nostata 5 metrisiä aaltoja, vaan noin kolmemetriset.loppusilauksen teki päivän yllättäjä piskuinen myy, joka ihan viime minuuteilla leiskautti parimetrisellä loikalla pepin perään altaaseen!! se taisi hieman itsekin yllättyä rohkeudestaan :)  valokuvia tältä reissulta ei olekaan siitä syystä tarjolla, että kuvaaja oli altaassa ja siitä syystä niiden julkaiseminen saattaisi ajaa koirakylpylän konkurssiin…jos ei spa-visiitti ole vielä tarpeeksi blingiä, niin seuraava taatusti on: meidän iida tuottaa kultaisia jätöksiä. aivan konkreettisesti kultaista nauhaa! käytiin uimisen päälle heidillä ja kaidella kaffella. siellä tikut sitten antaumuksella painivat em. sängyssä kultatupsusomisteisten tyynyjen keskellä. sieltä näemmä sitten tarttui kotiinviemisiä iidan suolistoon. nyt niitä hivutellaan kivuliaasti ja hitaasti leppävaaran maisemiin… onneksi iida ei sentään innostunut nokkolaisten sisustuksen paljetteja ja timantteja napostelemaan :)  

Explore posts in the same categories: Uncategorized

One Comment on “*bling*”

  1. Kasvattaja Says:

    WautsiWau! Mustikat näyttää nauttivan uimisesta! Hyviä kuvia teitin uimareissusta!


Comment: